Silikallio, Rauma
Puu pääosassa Silikallion uudella asuinalueella
Rauman Silikalliolle on nousemassa uusi puurakenteisten pientalojen ryhmä Reelinki, jonka rakennuttajana toimii raumalainen rakennusliike Westwall Oy. Reelingin rakennuksissa yksinkertaisen tyylikäs puuarkkitehtuuri yhdistyy isoihin pihoihin ja runsaisiin viheralueisiin luoden alueelle luonnonläheisen ilmeen. Alueen ensimmäiset talot valmistuivat 2009.
– Silikallio on ihanteellinen asuinpaikka. Tontit rajautuvat isoon puistoalueeseen vahvistaen alueen luonnonläheistä tunnelmaa. Silikallio on myös lähellä Rauman keskustaa, joten kaikki palvelut ovat helposti saatavilla, kertoo Westwall Oy:n toimitusjohtaja Jyrki Westerberg.
Westwall Oy:n ja Arkkitehtitoimisto Timo Tuomolan voitti Rauman kaupungin kaavoitusjaoston järjestämän pientalorakentamisen suunnittelukilpailun. Reelingin erityisinä ansioina pidettiin viihtyisiä ja huolellisesti suunniteltuja pihoja, konstailemattomia julkisivuja ja joustavia pohjaratkaisuja. Arkkitehti Timo Tuomolan käsialaa olevat rakennukset ovat pohjaratkaisultaan avaria ja valoisia.
LuviaWood oli luotettava valinta yhteistyökumppaniksi
Puulla on merkittävä rooli asuinalueen tunnelman luonnissa. Taloratkaisujen puutoimittajaksi valittiin LuviaWood, joka toimittaa Silikallion Reelinkiin rakenteiden puutavarat, ulkoverhouslaudat ja sisäkattopaneelit.
– LuviaWood valittiin yhteistyökumppaniksi varmana ja luotettavana toimijana. Laadukkaiden tuotteiden lisäksi LuviaWoodin tuotteiden kauniit profiilit ja laaja valikoima tarjoavat niin asukkaille kuin suunnittelijoille kaiken tarvittavan, kertoo Westerberg.
Silikallion asukkailla on mahdollisuus valita mieleinen yksilöllinen sisustusratkaisu LuviaWoodin tuotevalikoimasta:
– Asukkaat voivat vaikuttaa sisätilojen materiaalivalintoihin. LuviaWoodin valikoimasta löytyy erilaisia ratkaisuja paneeliseinistä yksittäisiin paneelisiin tehosteseiniin, kertoo Westerberg.
Lisätietoja hankkeesta löytyy osoitteesta www.westwall.fi/projektit.html








